sunnuntai 23. elokuuta 2015

23.

Roni

Roni salli itsensä syrjäytyä keskustelusta hetkeksi, sillä koko tunnelma oli jotenkin uninen. Kenelläkään ei oikeastaan ollut mitään ideoita eikä kukaan tuntunut olevan halukas lähtemään mihinkään. Matka ja muut asiat olivat kai vaatineet osansa kaikista. Brunette tunsi turhautumisen kasvavan sisällään, joten hän nousi ylös sohvalta.
''Käyn vessassa'', Roni mumisi ei-kenellekään ja läksi pois olohuoneesta, mutta sen sijaan, että olisi mennyt vessaan, hän meni keittiön läpi takaovelle ja astui takakuistille lämpimään ilmaan. Poika kaivoi tupakka-askin ja sytkärin taskustaan, istuen muoviselle tuolille tuijottelemaan edessään aukeavaa metsää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti